Leena Rihto

Pilates- ja joogaohjaaja

Yrittäjä

Fysioterapeutti

Fysioterapian opettaja (THM)

 

Leena Rihto on 46-vuotias yrittäjä, joka valmistui pilatesohjaajaksi Pilates Bodymotion- koulutusohjelmasta vuonna 2005. Tutkintonsa Leena suoritti Saksassa, Düsseldorfissa, jossa hän asui vuosina 2002–2007. Valmistuttuaan Leena on ohjannut pilatesta erilaisille ryhmille sekä suomeksi, englanniksi että saksaksi. Saksassa hän on toiminut ohjaajana muun muassa Holmes Palace-nimisessä liikuntakeskuksessa sekä tehnyt yhteistyötä Praevita GmbH:n kanssa. Leenan opettajana Saksassa toimi Mariam Younossi (www.mariamyounossi.de).

 

Vuonna 2002 Leena löysi Saksasta myös joogan, jota hän aloitti harjoittelemaan yhdessä saksalaisen opettajansa Iris Hintzenin kanssa. Vuonna 2007 Leenan opettajana toimi Gabriele Schrerer. Palattuaan Suomeen kesällä 2007 Leenan joogapolku kulki kohti Yin & Yang joogaa, mutta myöhemmin kurssi kääntyi takaisin intialaisperustaiseen hathajoogaan. Leena on osallistunut useisiin työpajoihin sekä Suomessa että ulkomailla. Alapuolelta voit lukea lisää menneistä ja tulevista työpajoista.

 

Suoritetut koulutukset

  • Simon Low, Yin & Yang työpajat Helsingissä 2007–2010
  • Eva Tuunanen, Yin & Yang workshopit Särkisalossa ja Jyväskylässä 2009
  • Suomen Joogaliitto, Opettajaopinnot, perusopinnot P1 ja P2 Saarijärvellä 2011
  • Lisa Petersen, workshopit Helsingissä ja Dublinissa 2010
  • Christine Howitt Helsingissä 2011.
  • Kausthub Desikachar Helsingissä elokuussa 2011
  • Donna Farhi Helsingissä syyskuussa 2011

 

Tulevat koulutukset

  • Joogaliiton opettajakoulutus, P3, Saarijärvellä marraskuussa 2012.